Vaalipäivän aamuna voi kahvit juoda rauhassa. Enää ei tehdä kampanjatyötä kadulla ja oma sosiaalisen median maksullinen mainontakin pysähtyy puolilta päivin kunnioittamaan vaalirauhaa.
Eipä olisi ennen vuodenvaihdetta uskonut, että vasta kesäkuun toisella viikolla ollaan vaalipäivässä. Eipä olisi uskonut, että varpaat ei tällä kerralla jäädy ja aurinkorasvaa tarvitaan. Myös vaalimainoksen kuva ehdokkaasta toppatakissa on näissä helteissä hieman ahdistava, mutta onneksi sopii sukunimeen ympäri vuoden ❄️👍
Puolen vuoden kampanjaan on mahtunut rauhallisempia ja kiireisempiä aikoja. Muutokset ovat tulleet yllättäen ja vaihdetta on vaihdettu kuin lennosta. Puolueet saivat sovittua pääkaupunkiin yhteiset pelisäännöt, joissa turvallisuus huomioitiin. Sovittua ovat ehdokkaat myös kunnioittaneet ja kampanjointia on tehty sovitun mukaisesti. Hyvä me! Hienoa oli myös, että viime metreillä tautitilanteen parannuttua pääsimme ulos kampanjoimaan. Moni kohtaamani äänestäjä piti tärkeänä, että ehdokkaiden kanssa voi halutessaan vaihtaa muutaman sanan ihan kasvokkain. Osan kanssa juttua olisi riittänyt vaikka loppupäiväksi. Meille ehdokkaillekin on tärkeää, että kuulemme mitä äänestäjillä on mielessä. Aina ei olla samaa mieltä, mutta toista kunnioittavassa hengessä voimme peilata omia ajatuksia huumoria unohtamatta. On tervettä nauraa välillä myös itselleen. Somessa keskustelut tuppaavat typistymään huuteluksi ja tahallisiksi väärinymmärryksiksi. Olisi sääli ajatella, että vaalien alla keskustelua käytäisiin ainoastaan somessa tai puheenjohtajien vaalitenteissä. Kiitos katukeskusteluista, mukavaa on ollut!
Vaalit on ihmisen parasta aikaa sanotaan. Näin varasti onkin, mutta läheltä seuraajat näkevät myös kolikon kääntöpuolen. Monissa perheissä on järjestelty arkipäivää ehdokkaan itsekkäistä tarpeista lähtien. Kaverit vapaa-ajalla ja työpaikalla ovat joutuneet huomaamaan kuinka kampanjaväsymys välillä vaatii veronsa. Lähipiirin tuki, ymmärrys ja sietokyky on ehdokkaalle ensiarvoisen tärkeää. Vaaleja ei tehdä yksin, vaan suurella porukalla. Kultaakin kalliimpia ovat ne ohimennen heitetyt tsemppisanat ja vapaaehtoinen tuki jakaa mainoksia esimerkiksi omaan rappuun. Tukea voi monella tavalla, joskus parasta tukea on hiljainen läsnäolo. Jokainen ehdokas on varmasti hämmentyneen kiitollinen saamastaan tuesta. Näistä muistoista syntyy ajatus, että vaalit ovat ihmisen parasta aikaa. Suuri kiitos kaikille, muistan ja arvostan! 💙
Tänään jännitetään vaalitulosta ja valmistaudutaan ensi viikkoon. Jaossa on valtuuston lisäksi iso joukko kunnallisia sekä ylikunnallisia luottamustehtäviä lautakunnissa, jaostoissa, säätiöissä, yhdistyksissä ja yhtiöissä. Omista luottamustehtävistäni katkolla ei ole Seurasaarisäätiön puheenjohtajuus. Jatkan siis ainakin työtä Seurasaaren kehittämisessä kohti kaupunkilaisia puhuttelevaa ja lapsiystävällistä tapahtumatarjontaa. Tätä työtä tehdään aina yhdessä muiden toimijoiden ja puolueiden kanssa hyvässä hengessä. Katsotaan tulevilla viikoilla mihin muihin luottamustehtäviin äänimääräni riittää. Jokainen ääni lasketaan ja on tärkeä, kiitän jokaisesta äänestä!
🙂 Sanna alias 325